YES teki käsikirjan rehtoreille, opettajille ja opinto-ohjaajille yrittäjämäisemmän lukion kehittämiseen

Miten lukiot voivat kehittää toimintakulttuuriaan vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin? YES julkisti Uuden osaamisen lukio – Rohkea, avoin ja yhteisöllinen -käsikirjan, joka on tehty lukion rehtorien, opettajien ja opinto-ohjaajien avuksi. Se esittelee lukion, joka vastaa tulevaisuuden osaamistarpeisiin yrittäjämäisellä, avoimella ja yhteisöllisellä toimintakulttuurilla.

[su_spacer]Käsikirja on 17 lukiossa kahden ja puolen vuoden aikana tehdyn kehittämistyön ja kokeilujen tulos.

– Opetussuunnitelmien mukaan yksi lukiokoulutuksen tehtävä on kehittää opiskelijoiden työelämävalmiuksia. Myös nuoret itse toivovat lukioon enemmän työelämälähtöisyyttä. Käsikirja auttaa rakentamaan lukioita, jotka antavat opiskelijoille valmiudet jatko-opintoihin, työelämään ja yrittäjyyteen. Se myös avaa niitä mahdollisuuksia, joita uuden osaamisen lukio tuo lukiolle, lukiolaiselle, yhteiskunnalle ja työelämälle, kertoo YES ry:n koulutuspäällikkö Elli-Noora Lassy.

Lukiokäsikirja julkistettiin YES-joulupuuroilla Helsingissä 13. joulukuuta.

Uuden osaamisen lukio on oppimisen ekosysteemi, joka kehittää opiskelijoiden tietoja ja taitoja laaja-alaisesti, sallii yksilölliset oppimispolut ja edistää avointa ja aktiivista yhteisöllisyyttä.

– Lukiokoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle laaja yleissivistys. On kuitenkin hyvä muistaa, että yleissivistyksen luonteeseen kuuluu se, että se elää ajassa. Yleissivistys on niitä tietoja ja taitoja, joita tarvitaan elämässä pärjäämisessä. Työelämä- ja yrittäjyystaidot eivät ole vastakohta yleissivistykselle; ne ovat osa sitä, sanoo YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.

Käsikirjasta löytyy uuden osaamisen lukion konkreettinen mallinnus, joka auttaa lukiokenttää toimintakulttuurin kehitystyössä. Erityisenä painotuksena käsikirjassa on yhteistyön kehittäminen lukiossa. Käsikirja tarjoaa opettajien opetuksen tueksi 15 käytännönläheistä mallia, joilla lukiot voivat lähteä kehittämään lukiolaisten ja opetushenkilöstön työelämä- ja yrittäjyysosaamista.Uuden osaamisen lukio -malli.

Käsikirjassa on opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen näkökulmakirjoitus, jossa hän avaa lukiouudistusta ja syitä sille, miksi uutta ja työelämälähtöisempää lukiota tarvitaan. Ministerin mukaan kiihtyvä työelämän muutos edellyttää uudenlaista osaamista, jota koulutuksen pitää pystyä tarjoamaan.

Lue Uuden osaamisen lukio – Rohkea, avoin ja yhteisöllinen -käsikirja tästä.

Käsikirjassa esiteltyjen mallien lisäksi hyvien mallien kerääminen jatkuu ja ne julkaistaan tammikuussa 2019 osoitteessa tralla.fi/uudenosaamisenlukio.

[su_spacer]

Uuden osaamisen lukio -käsikirja syntyi YES – Lukiot työelämään -hankkeessa, jossa rakennettiin työelämälähtöisempää lukiokoulutusta muun muassa kehittämällä erilaisia konkreettisia malleja lukioiden työelämäyhteistyöhön. Mukana oli 17 lukiota, joissa toimintaan osallistui vuosittain liki 4 500 opiskelijaa ja yli 400 opettajaa, rehtoria ja opinto-ohjaajaa. Käsikirja tehtiin keräämällä palvelumuotoiluprosessilla näkemyksiä työelämälähtöisen lukion toimintakulttuurista, työelämäyhteistyön muodoista ja siitä, millaista osaamista ja ymmärrystä lukiolaisten tulisi saada tulevaisuuden työelämälähtöisestä lukiosta.

Comments

comments

YES rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella nuorella
on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen.
css.php